Oulunkylä-foorumi
Vastaa viestiin
Takaisin foorumin etusivulle
Otsikko
Viestin lähettäjä
Sähköposti
Viesti
> Paikallaan nököttävät autot haittaavat katujen puhdistusta. Lukuisat omistajat ovat jättäneet huomioimatta kyltit, joissa kehotetaan siirtämään autot puhdistustöiden ajaksi. > > Autojen siirtorumba on jokavuotinen show. > > Tämä toistuu joka kevät, vaikka siirtokylttejä laitetaankin teiden reunoille. Mahdoton sanoa, kuinka monta kulkuneuvoa on hinattu kaiken kaikkiaan. Pelkästään maanantaina siirrettiin yli kolmesataa autoa, ajoneuvojen siirtoyksikön siirtopäällikkö Pekka Holopainen kertoo. > > Tiellä seisovat autot hinataan näköetäisyydelle, mistä ne pyritään siirtämään takaisin samalle paikalle. > Jos autoille ei löydy laillista paikkaa, viemme ne Tattarisuolle. Sitä ei ole tarvinnut tehdä, muille kuin sellaisille hylätyille autoille, jotka vietäisiin sinne muutenkin. Pahin tilanne on ydinkeskustassa. Siellä autoja ei saa aivan lähettyville ja ihmiset hätääntyvät luullessaan, että auto on anastettu. > > Siirtämättä jätetty auto tulee omistajalleen kalliiksi. > Jos auto seisoo kadulla vielä kehoituskyltin asentamisen jälkeen, veloitamme siirtämisestä 61-86 euroa. Nelivetoisen auton siirtäminen maksaa enemmän ja kymmenen jälkeen illalla tulee tuplasakko. > >
Muoto
Tavallinen teksti
Etusivulle
Powered by
Zope